Varsinais-suomalaiset syntyvät ja elävät meren tuntumassa. Maakuntamme rajoittuu vahvasti Saaristomereen ja osaltaan myös Selkämereen. Meri on meille jokaiselle varsinaissuomalaiselle erittäin tärkeä aina ulkosaariston asukkaista sisämaan väkeen asti. Meren ja merenkulun merkitystä meille kuvaa surun osanottoa tarkoittava ja vieläkin paikoin käytössä oleva lause: ”Mimne paat hänelt jäi!”
Suomi on saari
Varsinais-Suomen satamat ovat keskeisessä asemassa valtakuntamme kauppamerenkulun ja logistiikan näkökulmasta katsoen. Myös merellinen henkilö- ja ajoneuvoliikenne on merkittävässä osassa maakunnassamme. Varsinais-Suomi on maakuntana toisella sijalla Uudenmaan jälkeen vastaamassa valtakuntamme materiaalin tuonnista ja viennistä.
Suomi on kaupankäynnin ja logistiikan näkökulmasta saari. Ilman merikuljetuksia emme tule toimeen. Lisäksi Varsinais-Suomi on sijaintinsa vuoksi alue, joka kriisiaikana kykenee ottamaan vastuun merikuljetusten vaatimasta satamakapasiteetista.
Olemme siis tässäkin keskeinen toimija huoltovarmuuden näkökulmasta.
Meri antaa; saammeko vain ottaa?
Meren ja järvien merkitys maamme taloudellisessa toiminnassa on tärkeässä asemassa. Esimerkiksi kalastus on tärkeä elinkeino Suomessa. Niin ikään matkailuyrittäminen ja loma-asuminen suuntautuu usein veden äärelle. Se on tyypillistä tapojemme ja kulttuurimme vuoksi.
Luonnon monimuotoisuuden ja edellä mainittujen elinkeinojen näkökulmasta on äärimmäisen tärkeää pitää huolta meille tärkeistä vesialueista. Saaristomeren ja rannikkoalueidemme säilyminen puhtaana ja elävänä ovat sinänsä itsestään selviä asioita. Mutta toiminta sen eteen sitten ei aina ole kaikilla niin kirkkaana mielessä. Kalanpoikasten istutukset korvaavat merkittävällä tavalla kalastuksen rasitusta kalakantoihin. Etenkin arvokalojen kohdalla tämä on erityisen tärkeää.
Enemmänkin voisimme ehkä tehdä: esimerkiksi jokien vanhan padot, jota ei enää tarvita, voisi hyvin purkaa pois. Tämä helpottaisi lohien nousua niiden luontaisille kutualueille jokien yläjuoksuille.
Päästöjen kahlitsemiseksi tehdään Suomessa paljon. Fosfori on merkittävä haitallinen päästö, joka joutuu mereen seurauksena yhteiskuntamme toiminnoista. Fosforipäästöjä hallitaan alkaen maatalousyrittäjien moninaisista toimista omilla pelloillaan sekä tehokkailla jäteveden puhdistamoilla. Putkista tuleva fosfori on vielä helposti hallittavissa. Valuman metsistä mereen tuoman fosforin hallitseminen onkin haasteellisempaa. Ongelmaa lisää vielä Suomenlahden rannat kiertävä virtaus: se kulkee Puolan ja Pietarin edustan kautta Suomen rannikkoa pitkin ja viimeisenä saariston reunaa seuraten. Tämä pyörre tuo mukanaan fosforia. Siksi päästöjä pitää hallita toimenpiteiden laajalla kirjoilla.
Tilanne on erityisen haasteellinen Saaristomerellä. Siellä vesi vaihtuu hitaasti ja fosfori muun orgaanisen materiaalin ohella muodostaa hyvän kasvualustan esimerkiksi sinilevälle. Itse tiedämme, mitä meidän suomalaisten pitää tehdä Itämeren eteen. Mutta Itämeren muiden rantamaiden kanssa tämä edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Venäjän kanssa yhteistyö on kuitenkin tällä hetkellä mahdotonta. Ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa.
Merta ja saaristoa on puolustettava
Monestakin näkökulmasta merta ja saaristoa on puolustettava. Mereltä kohdistuvaan ulkoiseen uhkaan on myös varauduttava. Päävastuun merialueen valvonnasta ja koskemattomuuden turvaamisesta kantaa Merivoimat tukenaan Ilma- ja Maavoimat ja muut merelliset viranomaiset.
Hyökkäyksen torjunnan ohella meriliikenteen suojaaminen on yksi Merivoimien päätehtävistä. Jo muutaman vuorokauden kestävä vakava häiriö kauppamerenkulussamme näkyisi kaupoissa ja elämässämme erilaisten hyödykkeiden puutteena.
Merialueemme on laaja ja haastava. Osittain se on puolustajalle edullinen mutta toisaalta rajalliset resurssimme eivät mahdollista Merivoimien olevan vahva joka paikassa. Rannikkopuolustuksen painopiste on luotu Suomenlahdelle sekä Saaristomeren eteläosaan. Merivoimien liikkuvin yksiköin voidaan reagoida heikommin puolustetuille alueille niillä voimilla, joita käytettävissä on. Mutta kuten totesin, emme voi olla vahvoja joka paikassa. Siksi puolustusvalmistelut on pakko tehdä etukäteen mahdollisimman kattavasti.
Ahvenanmaan demilitarisointi asettaa haasteen
Merkittävän haasteen merialueen ja Saaristomeren puolustuksessa aiheuttaa Ahvenanmaan demilitarisointi. Sopimuksen mukaan sinne ei saa tehdä puolustusvalmisteluja eikä sinne saa sijoittaa sotilaita rauhan aikana. Puolustajan näkökulmasta tilanne on siis haastava.
Kuka hallitsee Ahvenanmaata, hallitsee Pohjois-Itämerta, merkittävää osaa Saaristomerta sekä kontrolloi alueen meriliikennettä sekä lisäksi kulkua Pohjanlahdelle. Jos joku muu valtio kuin Suomi pystyisi kontrolloimaan oman valtioalueemme merenkulkua, olisi tilanne meille täysin sietämätön.
Ahvenanmaan autonominen maakunta-asema on erinomainen asia. Se on pitänyt saaristomme elävänä ja kulttuurillisesti rikkaana osana Suomea. Maakunta-asemaa ja autonomiaa ei kuitenkaan missään tapauksessa pidä sitoa alueen demilitarisointiin. Jälkimmäinen on asetettu Suomelle määräyksenä osana Venäjän kanssa tehtyjä meille aikoinaan vaikeita rauhansopimuksia.
Suomen liittyessä Natoon onkin hyvä kysyä: Miksi Ahvenanmaa pitäisi edelleen pitää demilitarisoituna ja miksi sitä voisi valvoa kansainvälisestä laista ja sopimuksista piittaamaton sekä laajentumishaluinen aggressiiviinen Venäjä?
Ahvenanmaan demilitarisointi on valtiotason sopimusasia. Siitä päättää Suomen valtio eikä Ahvenanmaan maakuntahallinto. Ahvenanmaalle sijoitettu ruotsinkielinen joukko-osasto lisäisi koko valtakunnan turvallisuutta, vilkastaisi maakunnan liike-elämää ja tuottaisi maakuntahallinnon käyttöön lisää verotuloja.
Väitän, että kyseessä olisi win-win-tilanne.
Tekstin kirjoittaja, eduskuntavaaliehdokas Olavi Jantunen on maanpuolustuksen erikoisasiantuntija.